perjantai 23. kesäkuuta 2017

Alkukesän herbaario valokuvin

Okei, nyt eletään jo keskikesän juhlaa, mutta esittelen alkukesäisen kukkienkuvausretken saaliin. Lapsena tosiaan ihan huvikseni keräsin ja prässäsin kasveja herbaarioon, josta tuli vuosien kuluessa melko muhkea. Olen sen heittänyt roskiin ajat sitten, vähän harmi. Talvella ostin kirjakaupasta herbaariontekopaketin (kannet, lehdet ja nimilaput), mutta se on jäänyt kuitenkin käyttämättä. Kameralla saa ikuistettua kasveja myös, saapa välillä myös kasvupaikastakin paremman kuvan kuin juurineen maasta nyppäistystä ja paperille liimatusta kukkasesta.

Kielopaikan bongasin jo keväällä kirkonmäeltä. Osasin mennä siis sinne kukka-aikaan kuvaamaan. Kielon kukat piileksivät runsaiden lehtien keskellä, niitä oli vaikea saada kuvaan. Kielopuskassa kyykistellessäni paikalle tuli mies, joka ilmeisesti säikähti touhujani, sillä kääntyi kannoillaan minut nähdessään. Jäi seurailemaan vähän matkan päähän mitä teen. Muutama vastaava hassu tilanne on ollut, kun olen konttaillut tuolla kaupunkimetsiköissä kamerani kanssa. 


Metsätähti on herkkä ja kaunis kukka. Muistatteko muuten Metsätähti-jugurtin jostain 80-luvun alusta? Tulipa vain mieleen. Taisi olla joku äkkimakea kerrosjugurtti.


Tämän etualalla kukkivan kukan nimesi äitini, kun en itse tiennyt. Se on keltamo. Sitä kasvoi sekä metsikössä että rannoilla.


Lisää keltaista. Eikö tämä ole jokin leinikki?


Puna-ailakin tunnistin ihan itse. Sitä kasvoi vähän joka paikassa polkujen varsilla.


Pihlaja kukki myös. Nämä valkoiset kukat ovat kauniita, mutta tuoksuvat tai oikeastaan haisevat aika kamalalta.


Saaressa kun ollaan, rannoilta saattaa löytää villiä ruohosipulia. Nämä nupullaan olevat ruohosipulit kasvoivat yllättäen kuusimetsän laidalla.


Ja lopuksi vielä kaunis sininen lemmikki. Virossa kansanomainen nimitys on ära unusta mind eli älä unohda minua, niin myös monilla muilla kielillä.


Kukkien lisäksi vähän kirja-asiaakin. Luen Leena Virtasen Tulen morsianta, se on pian lopussa. Luulin ostaneeni historiallisen jännitysromaanin, mutta se onkin ihan ehta faktateos noitavainoista Ahvenanmaalla 1600-luvulla. Pienen netinselailun jälkeen selvisi, että joku muukin (kirjabloggaaja) oli langennut samaan ansaan. Mutta ei se mitään! Noitavainot olivat minulle ihan uusi juttu. Karmeaa luettavaa, ei mikään kepein kesäpokkari kyllä. Sarjakuvia on myös luettu, laitoin tuohon oikealle sivupalkkiin listanalun lukemistani sarjiksista. Kaisa Lekan sarjakuvatuotannosta teen myöhemmin koosteen blogiin, se ansaitsee ihan oman postauksensa.

Kaunista juhannusta, mittumaaria, Johannes Kastajan syntymäjuhlaa!

8 kommenttia:

  1. Kauniita kukkia. Ahaa, tuo on siis puna-aila...olenkin miettinyt nimeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puna-ailakki, jep, sen voi sekoittaa lähinnä vain tervakukkaan.

      Poista
  2. Kiitos kauniista kukka-kuvista! Kiirettä pitää, kun "kaikki" kukkii kerralla ja sitten on NIIN pitkä tauko.

    Johannes Kastajan syntymäjuhlaa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kukkii jo ihan uudet kukkaset, en pysy perässä! Apilat ja muut, joita vielä alkukesästä ei ollut. Nopeasti kukinta on sitten ohi.

      Poista
  3. Luonnossa on paljon kauniita kukkia. Usein ei edes tule ajatelleeksi, miten runsas kukkavalikoima meillä on. Ainainen sade estää luonnossa kulkemista. Heräsin juuri ja taas sade ropisee katolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on mennyt nyt pari viikkoa, etten ole yksinkertaisesti ehtinyt ja jaksanut ulkoilla kameran kanssa. Epävakaista säätä edelleen luvassa... Toisikohan heinäkuu vihdoin pysyvämmän auringon ja helteet?

      Poista
  4. Minä olen haaveillut takaraivossani oman kasvion keräämisestä mutta valokuvaaminen on tosiaan helpompaa... Heti saa kaunista aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä työnsä, oikeassa herbaariossa. Imupapereita pitäisi vaihtaa ainakin mehevämmille kasveille. Mutta valmis herbaario olisi kyllä hieno, henkisi vanhan ajan tunnelmaa.

      Poista