lauantai 19. toukokuuta 2018

Lady Lynx

Vietin kaksi perättäistä kevätlauantaita nukketeatteritaiteilija Iida Vanttajan nukkekurssilla. Kurssilla valmistettiin eläinhahmoinen sauvanukke, oma voimaeläin. Minullahan on oikeastaan kaksikin voimaeläintä, kimalainen ja ilves. Päätin toteuttaa ilvesnuken, puoliksi ihmisen. 

Sauvanukkea liikutellaan molemmin käsin. Nuken pää ja toinen käsi liikkuvat. Valmistuksessa oli monen monta vaihetta ja käytetyt materiaalit olivat vaihtelevia, sekä kovia että pehmeitä. Käytinpä kurssilla muistaakseni ihka ensimmäistä kertaa porakonettakin. Lady Lynxin vaatetuksen kokoamisen toteutin paria pistoa lukuunottamatta ihan vaan kuumaliimaamalla. Selkäpuolen saumat eivät ehkä ihan kestä päivänvaloa... Mutta saatan vielä jaksaessani vähän tuunailla nukkea. Olen kyllä varsin tyytyväinen siihen näinkin. Mustat korvatupsut ovat Iidan materiaalikätköistä ja valkoisen poskiparran leikkasin pokkana lampaantaljastani.


Tässä Lady Lynx kokokuvassa. Iida vinkkasi, että tyhjä viinipullo on hyvä teline sauvanukelle. Kokeilin, ja tosiaan, nukke pysyy hyvin pystyssä pullon avulla.


Kiitos Iida mahtavasta nukkekurssista inspiroivalla työhuoneellasi!

tiistai 15. toukokuuta 2018

Mökkiä laittamassa

Meillä on kesämökki Etelä-Savossa Ristiinassa. Isän ja siskojen kanssa ollaan nyt tultu siihen tulokseen, että mökki on liian vähällä käytöllä ja menee myyntiin. Täytyy sanoa, että itse en ole yhtään mökki-ihminen. En siis ollenkaan. Muut ovat siellä käyneet vähän useammin, mutta itselle tuli nyt jopa 19 vuoden tauko mökkeilyyn. Helatorstaina otin kuitenkin junan Mikkeliin, ja mökillä ollut isäni kävi hakemassa minut asemalta Ristiinaan. Siivottiin paikkoja myyntikuntoon. Kyllähän tuo mökki on tosi kauniilla paikalla järven rannalla, ylhäällä kallion päällä. Joku saa siitä kivan kesäpaikan. Tämä näkymä on tuvan isosta ikkunasta järvelle. Mökkijärvellämme ei saa ajella moottoriveneellä, joten siellä on myös varsin rauhallista. Käki kukkui jossakin kauempana ja kuikka huusi järvellä. 



Pesuvesi lämpiää padassa saunan vieressä. Askeettista, mutta mökkielämään kai kuuluukin pieni epämukavuus? (Oikeasti padassa on kiva lämmittää vettä. Olin joskus 90-luvulla viikon yksin mökillä ja opin padanlämmittämisen jalon taidon.)


Meidän mökin sauna on aito savusauna. Yritin ottaa sisäkuvaa, mutta eihän siitä tullut mitään, sillä savusauna on tietysti sisältä pikimusta. Tämä kuva on saunan takaa, siinä näkyy saunan räppänä. Hyvät ja pehmeät löylyt saa tuolla.


Olin vain yhden yön mökillä, isä jäi jatkamaan työleiriä viikonlopun ajan. Perjantaina käytiin kuitenkin vilkaisemassa nähtävyyksiä, tässä Ristiinan kaunis puukirkko tapuleineen, vuodelta 1775.


Lähellä kirkkoa on Brahelinnan rauniot. Linna rakennettiin 1646-1669 ja se autioitui isonvihan aikana.


Ristiinan paras nähtävyys on kuitenkin mielestäni Astuvansalmen kalliomaalaukset. Niitä emme käyneet nyt katsomassa. Ennen junani lähtöä takaisin Helsinkiin kävimme isän kanssa vielä Mikkelin torilla sekä Päämajamuseossa ja Viestikeskus Lokissa. Laitoin muuten tuohon oikeaan sivupalkkiin kirjalistojen alle täydentyvän listauksen kaikista museoista, joissa käyn uuden museokorttivuoteni aikana. 

Mökkielämä, ihanaa vai kamalaa? Kertokaapa mielipiteenne.

tiistai 1. toukokuuta 2018

Terapeuttinen töhrykirja

Nyt on kuulkaa kingi-fiilinki, kuten kultaisella 60-luvulla olisi sanottu. Olen oman elämäni supernainen. Hybrikseni johtuu pölynimurista ja urheilusukasta, joka meni imurin jokin aika sitten tukkimaan. Tein kaikkeni saadakseni tukkeen ulos, mutta sinne pölynimurin kitaan se jäi, ja suunnittelin jo myrtyneenä imurin raahaamista sähkölaitekeräykseen ja uuden laitteen ostamista. Mutta tänään yritin vielä kerran, pilkoin pölynimurin osiin käyttämällä raakaa voimaa (use the Force!) ja ronkkimalla ja onkimalla sain kuin sainkin sukan ulos! Miten pienestä voi ihminen tulla iloiseksi. Säästyi vaivaa ja rahaa. Tämä ei ollut edes ensimmäinen kerta, kun tukin imurin. Olen kerran imuroinut styrox-pallon, jonka sain sukkapuikolla pilkottua palasiksi. Ehkä vihdoin opin katsomaan ennen imurointia, ettei sängyn tai lipaston alla piileksi mitään potentiaalisia tukkeita.

Tästä tormistautuneena pudistelin pölyt myös blogiparasta ja väsäsin tämän postauksen töhrykirjastani eli art journalistani. Pari vuotta sitten aloitin art journalin pitämisen, mutta olen repinyt vanhat sivut pois. Nyt töhrykirjan pitämiselle on minulla vain yksi sääntö: huonoakaan sivua ei saa poistaa. Jos tulee ihan kamala, niin gessoa vaan päälle ja uutta kuvaa tekemään. En oikeastaan ole piirtänyt tähän kirjaan paljon mitään, leikin vain väreillä, koska se tuntuu terapeuttisemmalta kuin piirtäminen, joka ei ole suurimpia intohimojani enää. Jonkin verran olen liittänyt kirjaan myös lehdistä leikattuja kuvia.







Tykästyin noihin kirjainleimasimiin, jotka löysin Suomalaisesta. Art journalini on Fabrianon kierreselkäinen akvarellilehtiö, se kestää siis hyvin vedellä ja väreillä läträämistä. Ostin jo uuden samanlaisen, mutta isomman, A4-kokoisen, sillä ensimmäinen töhrykirja alkaa tulla vähitellen täyteen. Mietin vielä tekisinkö isosta kirjasta Bible journalin, johon kirjoittaisin tärkeitä raamatunkohtia käyttäen kirjainleimasimia. Maailmalla Bible journaling on suosittua, siellä kyllä taidetaan koristella piirroksin leveämarginaalisia Raamattuja. Itse olen sen verran korkeakirkollinen, etten viitsi oikeaan Raamattuun taiteilla. Bible journalingiin tarkoitettu leveämarginaaliraamattu on kyllä saatavilla suomeksikin, mutta kuten sanoin, ei ole minun juttuni se.


Art journalista ei varmaan vähään aikaan tule tänne päivitystä, mutta jos kiinnostaa, töhryille on oma instatili @liioliiartjournal ja harvahkosti päivittyvä perusinstatilinihän on @liioliinkuvat.

Mukavaa vappuiltaa! Sisäinen kelloni väittää, että on sunnuntai-ilta, mutta kyllä se on arkinen keskiviikko huomenna.

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Linturetkiä ja naapurustoja

Olen nyt retkeillyt kotisaaren rannoilla sekä aamusta että illasta. Muuttolinnut ovat tulleet ryminällä. Vähän harmi, ettei kamerassani ole putkea, joilla linnuista saisi lähipotretteja. Jäätä on vielä lahdissa, ja jäänreuna tuntuu keräävän vesilintuja. (Tiesittekö, että jäänreuna on viroksi jäääär? Kyllä, neljä äätä peräkkäin ilman väliviivaa.) Tässä kyhmyjoutsen aamuretkeltäni. Tämän lähemmäksi lintuja kamerallani ei tosiaan pääse. Kiikaroimalla näkee tietysti paremmin, mutta joskus olisi kiva napata lintukuviakin. En ole kyllä vielä päässyt selvyyteen itseni kanssa siitä, riittäisikö motivaationi pitkällä tähtäimellä lintukuvaukseen vai ei. En viitsi ostaa arvokasta linssiä kaappiin pölyttymään.


Näkymää Nahkahousuille päin. Huhtikuun valo on mielestäni todella haastava kuvaamisen kannalta, kova ja raaka. Eikä vihreää ole vielä missään. Silti mieli halaa ulos rannoille kuvailemaan.


Vakiokuvauskohteeni on tämä pystyyn kuollut puu, jonka ikuistan lähes joka kerta ohi kulkiessani. Olenkin saanut jo pienen kokoelman kuvia paikasta eri vuodenaikoina, eri säissä.


Mutta siis, linturetken saalis eilisillalta, tässä kiinnostavimmat: alleja oli merellä n. 150, nokikanoja, silkkiuikkuja, telkkiä, isokoskeloita, meriharakoita, merimetso, haahkoja, taveja... pikkulinnuista kevään ensimmäinen punarinta. Alli on siitä kiinnostava, että sitä näkee täällä harvemmin, vain muuttoaikaan.

Linturetken jälkeen (mukana oli myös isosiskoni) mentiin kuumalle teelle. Otin naapurustosta muutaman kuvan. Täällä ei oikein ole hienoja graffiteja, vain tällaisia töherryksiä. Mutta huomatkaa: "ilmainen kalja!" Älkää nyt oikeasti kukaan soittako tuohon numeroon, joku on varmaan tehnyt källin kaverilleen.


Komea kerrostalo vuodelta 1938. Arkkitehtina oli Else Aropaltio. 


Ja lopuksi sokerina pohjalla lempikahvilani, kotoinen Makers, josta saa gluteenitonta ja vegaanista murkinaa, ken sellaista hinkuu. Kahvila peittoaa ketjupaikat mennen tullen. Kovin oli vaan taas hiljaista eilen illalla, toivottavasti kävijöitä riittäisi ja kahvilan ylläpito kannattaisi.


Keväistä viikonloppua kaikille!

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Exlibrikset esittelyssä

Sain äitini jäämistöistä äidin isälle eli ukilleni kuuluneen kokoelman exlibriksiä. Exlibris on kirjanomistajan merkki. Siinä on aina teksti Ex libris sekä merkin omistajan nimi. Exlibris liimataan perinteisesti kirjan etusisäkanteen, vasempaan yläkulmaan. Kuitenkin nykyään monessa kirjassa on suojapaperi, jonka lieve peittäisi vasemmalle liimatun merkin. Siksi sen voi kiinnittää myös oikeaan yläkulmaan. Exlibriksen kuva-aihe liittyy merkin ja kirjan omistajan harrastuksiin, kiinnostuksenkohteisiin, työhön tai vaikkapa nimeen. Siinä voi olla symboliikkaa. Exlibrikset ovat oikeastaan pieniä taideteoksia. Esittelen muutaman erilaisen exlibriksen kokoelmastani. Nämä ovat Suomen Exlibris-Yhdistyksen sarjasta Kymmenen suomalaista exlibristä, joista minulla on nyt julkaisut nro 16-35 vuosilta 1973-1992.


Anestesialääkäri Ulla Aromaan exlibriksen tekijä on Erkki Tanttu (1983). Merkkiin on kuvattu tumma yö, puolikuu ja nukutuksen symbolina unikko.


Osastopäällikkö Raimo Kuuttisen merkin kuva-aihe liittyy yksinomaan omistajan sukunimeen. Exlibriksen tekijä on Aune Mikkonen (1985). 


Sellotaiteilija, toimittaja Esko Haapaniemen merkin on tehnyt Osmo "Omppu" Omenamäki (1987). Merkin kuva-aiheena nuottiviivastot ja karrikoitu sello. Alaosan kirjat kuvaavat niiden merkitystä omistajan elämässä.


Kuvanveistäjä Harry Kivimäen exlibris on 50-vuotislahja vaimolta. Taiteilijalla oli aikaisemmin ollut työ, jossa aiheena oli pieni mies ja iso kallio. Siitä syntyi kuvanveistäjälle sopiva exlibriksen aihe. Merkin taiteilija on Pentti Kaskipuro (1981). 


Rouva Aila Miettisen exlibriksen kuva-aihe viittaa omistajan karjalaiseen syntyperään. Nimen yläpuolella olevat merkit taas kuvaavat omistajan järjestötoimintaa. Exlibriksen suunnittelija on Vilho Nokelainen (1980).


Ekonomi Pirkko Lardotin exlibris on Mirjam Kinoksen (1980) käsialaa. Kivinen polku kuvaa pankkivirkailijan arkista aherrusta, jolle tuo vastapainoa istutettava kukka, joka viittaa elämää rikastuttavan luonnon kauneuteen.


Varatuomari Juhana Kurki-Suonion exlibriksen on tehnyt Helmiriitta Honkanen (1980). Purjeveneen mastossa on Krohnien vaakuna, joka viittaa suvun henkiseen perintöön. Purjehdus on merkinomistajan rakas harrastus.


Faktori Samuli Pihlajan exlibris viittaa omistajan sukunimeen. Taiteilijana Ahti Hammar (1972).


Ukkini exlibrisharrastus taisi lähteä liikkeelle 1965, jolloin hän sai 60-vuotislahjaksi laatikollisen exlibriksiä. Niissä oleva metso viittaa ukin luonto- ja metsästysharrastukseen. Valitettavasti en tiedä merkin taiteilijaa. Lahjaksi annettu exlibris on aina pieni riski, sillä ei voi olla ihan varma, tunteeko lahjan antaja exlibriksen saajan niin hyvin, että osaa pyytää taiteilijaa tekemään hänelle sopivan merkin. Mutta minusta tämä metsomerkki sopi hyvin ukilleni.

Olen vähän miettinyt minkälaisen exlibriksen itselleni haluaisin. Kuva-aihe voisi liittyä luontoon. Mänty on lempipuuni. Jokin metsälintu männyn oksalla? Toisaalta exlibriksessäni voisi olla myös lankakerä, virkkuukoukku ja isoäidinneliö. Luultavasti oma exlibris jää kuitenkin vain idean asteelle. Ainakaan en ala keräillä exlibriksiä, minulla on riittävän monta keräilykohdetta ennestäänkin. Mielenkiintoinen oma maailmansa tämä kyllä on. Tässä esitellyt exlibrikset ovat aika vanhoja. En tunne kenttää niin hyvin, että tietäisin minkä tyylisiä exlibriksiä nykyään suositaan. Värikkäämpiä kenties? 

Ovatko exlibrikset tuttuja? Mikä kuva-aihe tulisi sinun exlibrikseesi?

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Kun maas' on hanki

Mukavaa pääsiäismaanantain iltaa kaikille! Onneksi on säätiedotteet. Olisi muuten ollut karua herätä tähän aamuun. Nyt osasi ainakin henkisesti valmistautua koko päivän jatkuneeseen lumituiskuun. En ole muuten mikään sananparsien ja sanontojen ylin ystävä, mutta nyt toistelen vissiä totuutta "uusi lumi on vanhan lumen surma". Olkoon niin!


Pääsiäiskoristeet laitoin esille lauantaina. Silitin pöytäliinat ja laitoin kotialttarille kaitaliinaksi äidin kirjoman liinan, joka oikeasti on kyllä käspaikka. Äiti osti käspaikan aikoinaan Valamosta ja huomasi vasta kotona, että se onkin tee-se-itse-paketti. No, äiti kirjaili käspaikan mallin mukaan ja virkkasi siihen vielä pitsitkin. Meillä kotona se oli pöytäliinana, niin minullakin nyt, vaikka mallailin sitä kyllä ikonin ympärillekin.

Pääsiäiskanoja minulla on nyt kaksi, kun perin lapsuudenkotoa ison lasikanan. Se on ostettu 70-luvulla Espoon Siikajärveltä meidän silloisesta lähikaupasta. Asuimme siis ihan korvessa, Nuuksion kupeessa. Lapsena oli jännittävää pääsiäisaamuna, kun herkut kuulsivat lasin läpi. Ensin piti syödä aamupala ja sitten sai ottaa kanan vatsasta suklaamunia. Pieni lasikana on kirppislöytöni. Harvinaisen hyvä löydökseni, yleensä en löydä kirpuilta mitään kivaa.


Pääsiäiskausi kestää helatorstaihin asti ja esimerkiksi tällä viikolla toimitetaan kirkossa koululaisten pääsiäispalveluksia joka päivä. Arkisia puuhia on viikolla paljonkin hoidettavana, mutta niitä sävyttää pääsiäisen ja kirkkaan viikon ilo.

Kristus nousi kuolleista!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Virboi varboi

"Liiolii!" "Liioliitä näkee harvoin!" Iloisia huudahduksia kirkossa ennen jumalanpalveluksen alkua, halaamaan tulevia vanhoja tuttuja. Nolo totuus tosiaan on, että kirkossa minua näkee nykyään paljon harvemmin kuin ennen. Lisäksi olen "jakaantunut" kolmen eri kirkon tai kappelin välille, eikä vanhassa kotikirkossa tule enää usein käytyä. Nyt tuli kuitenkin sellainen ikävä vanhaa kotikirkkoani ja sen porukkaa kohtaan, että aion jatkossa taas käydä siellä useammin. Siitäkin huolimatta, että on matkustettava metrolla (ennen pääsi bussilla lähes oven eteen, nyt Tapiolan metroasemalla hilattava itsensä kolmissa rullaportaissa ylös ja sitten ulkona kivuttava käsittämättömät loputtoman pitkät rappuset, tosin hissikin löytyy) plus maksettava mennen tullen seutulippu. Mutta oli taas sen arvoista. Sain kirkosta kauniin virpovitsan, punaruusuisen.



Kotona olen odottanut virpojia, mutta vielä ainakaan ei ole yhtään käynyt. Yllätysmunia olisi kyllä monta korissa. Alaoven lukitus taitaa pitää virpojat tiessään. Ikkunasta olen nähnyt lapsia (ja kaksi aikuistakin) trullitamineissa kadulla. Meillä kirkolla opetataan lapsia, että virpomassa käydään juhlavaatteissa eikä noitana, mutta itse entisenä sivuainefolkloristina ja -uskontotieteilijänä suhtaudun tiedenaisen tyyneydellä läntisen ja itäisen perinteen sekoittumiseen. Itse pienenä kävin virpomassa noitana. Muistan, että yhdessä talossa meille ei annettu virpopalkkaa, vaan talon isäntä sanoi, että tulkaa sitten pääsiäisenä hakemaan palkka. Muistan miten hämmentyneitä me lapset olimme. Kyse oli vain siitä, niin kuin sen nyt aikuisena tajuan, että olimme soittaneet jonkun karjalaisen ovikelloa: karjalais-ortodoksisen perinteen mukaan virpopalkka annetaan pääsiäisenä, ei palmusunnuntaina. Mahtoi tämä karjalaismies olla yhtä hämmentynyt ja ehkä pettynytkin, kun emme pääsiäispäivänä menneet palkkaa hakemaan.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Nuo nolot aikuisopiskelijat

Tunnustan, että parikymppisenä yliopisto-opiskelijana meillä oli tapana ehkä vähän hymähdellä ihmistyypille nimeltä aikuisopiskelija. Siis sille keski-ikäiselle tai vanhemmallekin miehelle tai naiselle, joka luennolla pyysi yhtenään puheenvuoroa ja uskalsi kyseenalaistaa proffan sanoman. Niin noloa! 

Nyt kun valmistumisestani on vierähtänyt kahdeksantoista (!) vuotta, olen itse tuore aikuisopiskelija. Edes nuoresta aikuisesta en enää mene, ihan täysaikuisia ollaan. Aloitin siis eilen keskiajan tutkimuksen opinnot avoimessa yliopistossa. Järkevä ihminen olisi aloittanut opinnot syksyllä joltain peruskurssilta, mutta minä hyökkään nyt rohkeasti suoraan keskiajan kirkkotilan tutkimisen kimppuun. Keskiajan tutkimus on monitieteinen sivuaineopintokokonaisuus. Itse opiskelen tätä ainetta nyt puhtaasti mielenkiinnosta ja harrastuksekseni, omien voimien mukaan. Keskiaika kun on kiinnostanut minua "aina".

Luentosarjan aloitus oli mielenkiintoinen. Salissa suurin osa oli selkeästi aikuisopiskelijoita, ja kyllä, he (me) keskeyttivät välillä luennoitsijan, mutta se ei ollutkaan noloa vaan suorastaan suotavaa. Keskusteleva ilmapiiri oli tavoitteena. Lisäksi meillä oli pari pientä pohdintatehtävää vierustoverin kanssa. Kurssi suoritetaan iltaluennoilla, mikä minulle, keskipäiväihmiselle, on aika haastavaa. Onneksi kevätillat ovat sentään valoisia. Luennoista, kurssimateriaaleista ja omista ajatuksista pitäisi muodostaa jonkinlainen synteesi, joka myös luentopäiväkirjana tunnetaan. En enää stressaa arvosanoista kuten muinoin, läpipääsy kurssista on ensisijainen tavoitteeni. Siis se, että jaksan vielä seitsemän kertaa siirtää tomumajani luennolle Athenaan (ei Kreikkaan vaan Krunikkaan) ja myös kirjoittaa sen akateemiset vaatimukset läpäisevän oppimistehtävän ajallaan. 

Aiheeseen liittymättömänä kuvituksena sarjakuva (joka ei ole oikeastaan sarjakuva) nimeltään Turn Off. Kehitin tuon teehifistitytön hahmon, Tsaikankeittäjän, jo joulukuun puolella ja piirsin muutaman kuvasarjan/sarjakuvan tästä neidosta, jolle tee on kaikki kaikessa. Ehkä julkaisen loputkin kuvaset blogissa. Kovin kantava idea tämä teehifistely ei loppujen lopuksi ollutkaan.

Turn Off

Koska en osaa piirtää kummoisiakaan ihmisiä, otin mallia nepalilaisten naisten perinteisestä Mithila-taiteesta. Toukokuussa on viimeistään otettava taas kynä kauniiseen käteen, sillä olen menossa dokumentaarisen sarjakuvan lyhytkurssille. Voi kun voisin vain käsikirjoittaa sarjiksia ja jättää piirtämisen muille!

Sarjakuvista puheenollen – onnittelut Kaisa ja Christoffer Leka – vuoden kauneimmaksi kirjaksi on valittu mahtava Imperfect, eikä suotta! Leka-fani tykkää!

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Vauvanpeitto ja jäälinna

Hei äiti siellä jossain ikuisuudessa. Tänään on neljä kuukautta siitä kun kuolit. Viimeistelin sinulta kesken jääneen virkuutyön. Olitko ajatellut siitä päiväpeittoa? Tilkut riittivät vain vauvanpeittoon. Yhdistin isoäidinneliöt mustalla Nallella virkaten ja kanttasin vielä peiton ympäri kiinteillä silmukoilla. Jos lähipiiriin ei synny vauvoja, menee värikäs peitto hyväntekeväisyyteen. 


Tänään on ristinkumartamisen sunnuntai ja ruoskin nyt itseäni, kun en jaksanut lähteä aamulla kirkkoon. Menin rannalle kävelemään kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Uimarannalle rakennetaan tällaista yhteisöllistä projektia, jäälinnaa. Alkaa olla jo aikuisen ihmisen korkuinen parhaimmillaan. Maitotölkeissä jäädytetään vettä ja liitetään jäätiilet linnaan lumen ja veden avulla. Veden voi myös värjätä vesiväreillä.


Jotkut ovat jäädyttäneet kukkia tai kasvin osia jäätiilien sisään. Kaunista.



Täällä kotisaarella ollaan aika sisäänpäinlämpiäviä, mutta yhteisöllisyys nostaa päätään aina välillä. Nytkin vapaaehtoiset etsivät torstaina kadonnutta nuorta hiihtäjäpoikaa jäältä ja lähisaarista. Surullinen tapaus. Jäällä oli paljon ulkoilijoita. Laivaväyliä ja virtapaikkoja on syytä varoa, jos meren jäälle mielii.


Huomenna menen ripille eli synnintunnustukselle eli osallistun katumuksen sakramenttiin.

torstai 1. maaliskuuta 2018

Raap! Raap! Siirtokuvakirja testissä

Viime viikolla pukkasi akuuttia kriisiä – tilanne vaati rentouttavia ja aivoja nollaavia värityskuvia, ja mahdollisimman pian. Suomalaisessa kirjakaupassa myyjän kanssa todettiin, että ns. aikuisten värityskirjojen buumi alkaa olla menneen talven lumia. Pieni valikoima melko heppoisia värityskirjoja löytyi yhden hyllyn päädystä. Mutta sieltä löytyi myös jännittävä uutuus, Nemon viime vuonna julkaisema Villi puutarha -siirtokuvakirja, jonka tekijät ovat Bethan Janine, Felicity Brooks ja Mary Cartwright. 

80-luvun lapset muistavat ehkä Kalkitos-siirtokuva-arkit. Niissä oli useita erilaisia aiheita ja monenlaisia maisemia, johon siirtokuvat rapsuteltiin lyijy- tai kuulakärkikynällä kiinni. Villi puutarha on kokonainen pieni kirja täynnä kuvasivuja: yksitoista erilaista puutarhaa tai maisemaa ja seitsemän siirtokuva-arkillista kukkia, lehtiä, perhosia ja lintuja taustoihin liitettäväksi. Sopii aikuiseenkin makuun. Tämä on kaunis kirja, jonka aion antaa myös eräälle (aikuiselle) ystävälle lahjaksi.


Merenranta on yksi suosikkisivuistani. Tässä taustassa ei ole vielä lisätty siirtokuvia. Aukeaman vasemmalla puolella on mustavalkokuva, jossa on kasvien nimet.


Siirtokuvat kiinnitetään taustaan siis raaputtamalla kuvan päältä huolellisesti kynällä. Itse käytin loppuunkulunutta kuulakärkikynää.


Lampi on myös yksi suosikkisivuni kirjassa. Tässä kuva on valmiina. Siirtokuvina oli niin kukkia, lumpeenlehtiä, sudenkorentoja, kaloja kuin sammakoitakin.


Nämä buumit ovat kyllä mielenkiintoisia. Kun aloin väritellä mandaloita vuonna 2010, tulostin kuvia netistä eikä kanssavärittelijöitä juuri ollut aikuisissa. Sitten tuli kova noste ja julkaistiin jos jonkinlaista väritys- tai puuhakirjaa aikuisillekin. Täytettäviä kirjoja itsensä kehittämistä tai rentoutumista varten. Tänään lähikirjakaupassa huomasin, että aikuisten värityskirjat olivat kaikki 5 € alennuksessa. Värittelyä aion jatkaa edelleen, koska se on rentouttavaa puuhaa, jos vain välineet ovat kunnossa (lue: Stabilot tai muut kynät, joista irtoaa väriä jyystämättä). Yhdessä vaiheessa oli se poikien ja nuorten miesten piponvirkkausbuumi. Sekin taisi mennä aika nopeasti ohitse? Mitähän seuraavaksi keksitään?